#11

Saanko käyttää noloa termiä? Saan. SIKAMAKEE reissu!

Tosiaan olin maajoukkueleiriä katselemassa (jäniksenä) Ypäjällä koko viikonlopun. Oli ihan huikeeta!
Oli oikeasti ilo katsella joitakin nimeltämainitsemattomia ratsukoita. Olisi melkein pitänyt ottaa muistikirja ja sulkakynä, jotta olisin voinut kirjoittaa hieman muistiinpanoja ratsastajien asennoista. Niin paljon ainakin yritin nappailla itselleni vinkkejä siitä, miltä ratsastuksen todella kuuluu näyttää. Perjantaista asti ollut hankaluuksia "pysyä pöksyissäni", kun on vain tehnyt mieli itse kavuta ponin selkään ja kokeilla teoriassa opittuja asioita käytännössä.

Meninpä vielä möläyttämään, että kaipaan jo koulukisoja / kenttäkisojen kouluosuuksia. Haluan vain nähdä, millaisia prosentteja sieltä nyt nokan eteen isketään.

Edistystä nyt on talven aikana tapahtunut ainakin sen verran, että...

No, viime kisakautena oli jokseenkin tuuripeliä, että viitsiikö M tänään kulkea kaula kaarella vaiko eikö.

Nyt olen kuitenkin jo varma, että saan sen turvan rullattua ryntäis... Eikun tuota... Joo.

Tiedättehän mitä tarkoitan? Okei, havainnollistan, koska en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi.

Ota kynä käteen ja yritä piirtää hevonen.

Olet vielä harvinaisen käsi, joten on arpapeliä, muistuttaako luomasi otus enemmän koiraa, kamelia vai itse hevosta. Joinain hyvinä päivinä paperille saattaa ilmestyä oikeasti hevosta muistuttava möykky. Yleensä kuitenkin tulos on joku aivan toinen.
Piirtelet ja raapustelet talven yli.

Tulos: Paperille tulee hevonen, aivan varmasti! Jee! Taiteilija!

Juuh.

Tosiaan nyt sunnuntaina pääsin kotiin asti. Oi sitä tunnetta, kun vihdoin pääsee ponin selkään testailemaan. (Hehee, eläinkokeita)!
Ja voin kertoa, että kannatti olla kuuntelu-/katseluoppilaana, kyllä ponit tänään niin kauhian hyviä olivat molemmat!

*Anteeksi kuvaton postaus. Kuvia tuli toki napattua vähän alle 6OO, mutta ei mitään minuun liittyvää >:ı*

#1O

Huomenna se taas alkaa: karrrrmaiseva kirjoitusrumba :l
Eli normaalit koulupäivät ovat nyt täysin ohi. Enää edessä kirjoituksia ja abien (turhia) sähläilyjä. Eli eipä juuri mitään!

Ensi viikolla potkiaiset, penkkarit ja muut jutskut, sen jälkeen HIIHTOLOMA, joka jatkuu suoraan lukulomalla. Loma loma loma loma loma!

Nyt viikonloppuna tarkoituksena olisi mennä Ypäjälle katselemaan, koska siellä pidetään maajoukkueleiri ja... No, niin, ajattelin olla jonkinlainen jänis siellä sitten :) Mukaan tietysti pakataan väh. 4,5 kg koulukirjoja, joita voin sitten into piukassa lueskella... Ajattelin myös olla hurja ja ajaa IHAN ITSE Ypäjälle pienellä valkoisella Pööppelilläni... Ojat ja kaiteet, varokaa!

Sitten tulee mälsä viikko, antaa sen mennä omalla painollaan.

Poniasioissa ei juuri kummempia ole tapahtunut. Este- ja kouluvalkuissa on käyty kummallakin.
Tai itseasiassa joo, täytyy sen verran leijua:

En tosiaan itse ratsastellut Pikasolla muutamaan viikkoon juuri lainkaan. No, nyt jatkuu kuitenkin taas minun ratsasteluni täysin normaalisti, treeniä pukkaa ja sitä rataa.
Mutta tosiaan, menin sitten Pikasollakin P:n valkkuun ja ai että kun oli hyvän tuntunen! Koko ajan sellainen olo, että nyt menee kaikki hyvin. Ja menikin.
+ Oma asento on _hieman_ parantunut, en enää roiku _ihan_ korvien välissä ennen esteitä, jeejee.

No juujuu toki vielä on parannettavaa, aina on, mutta pitäähän sitä osata iloita pienistäkin asioista, right?

Millalla kaikki sujuu taas oikein mukavasti, ei ole mitään vastoinkäymisiä nyt ollut *koputtaa puupäätään*! Eli kai minäkin saan tämän sanoa: "Kisoja odotellessa!", kun kaikki muutkin saa!
Etenkin kouluratoja hieman odotan, koska haluan nähdä, että olemmeko talven aikana lainkaan asiassa kehittyneet. Ainakin tuntuu paremmalta kuin kesällä, mutta eihän sitä tiedä, mutu-tuntumalla kun mennään ;)

Ja hei, sen vielä lisään, että kyllä lämmitti mieltä, kun S, jonka kouluvalmennuksissa olemme molempien kanssa käyneet, totesi erään valmennuksen loppuun:
"Nyt kun tässä jäin miettimään... Ei siitä hirveästi ole aikaa, kun me tavattiin, ja sä oot kyllä kehittynyt todella paljon lyhyessä ajassa, ihan eri näköstäkin menoa!"
Ja samainen valmentaja oli muuten myös siihen, miten Piksulla ratsastin, AIKAMOISTA sanoisin!

#9

Sunnuntaina, 27.1.2O13 Tampereella järjestettiin harjoitushiihtoesteratsastuskisat (mikä ihana yhdyssana!), joten sinnehän me tietenkin suuntasimme pienellä porukalla.

TRS:n sivuilla on hieman juttua kisoista noin yleisestä näkökulmasta.

Tarkoituksenamme oli lähteä siinä puoli seitsemän aikaan aamulla ajelemaan kohti Tamperetta. Lähtö kuitenkin viivästyi, kun M ja P päättivät vetää pienet alkuverkat tarhassa. Siellä he juoksentelivat pitkin metsää minkä kintuistaan pääsivät. Ihmiset ristivät vaan sormensa ja toivoivat, että ponit pysyvät ehjänä siinä kirmaillessaan.

Juu, terveitä olivat, joten ponit koppiin ja menoksi (kello noin 6:5O). Paimiosta napattiin vielä hiihtäjät ja kuvaaja kyytiin, jonka jälkeen vihdoin olimme oikeasti valmiita matkaan.
Matka sujui mukavasti, jokainen (paitsi kuski) nukkui vuorotellen ties minkälaisissa asennoissa... Perillä Tampereella olimme siinä kymmenen pintaan. Kisat itsessään alkoivat yhdeltätoista, rataa päästiin kävelemään klo 1O:3O.

Ajantaju oli koko porukalla hieman heikko, joten alussa taisi jokaisella taas vuoron perään olla kiire radalle :) Ensimmäisenä hevosista vuorossa oli kokoonpano Minä, Pikaso + Hiihtäjä-S. Ensimmäisenä lähtijänä emme tietenkään osanneet ajatella, miten kovaa mihinkin esteeseen voi porhaltaa, joten tuli sitten himmailtua aivan turhaan. S kyllä pärjäsi hyvin perässä, mutta itse tosiaan pelkäsin hiihtäjän puolesta turhan paljon.

Radan jälkeen Pikasolta nopeasti "valjaat" irti ja heitettiin ne Millan selkään, sillä seuraavana starttasivat J, Milla + Hiihtäjä-S. Rata meni mukavasti, Millakin osasi jopa käyttäytyä!

Tämän jälkeen oli vuorossa taas valjaiden vaihto, koska seuraavana starttasivat J, Pikaso + Hiihtäjä-N.
Tämä rata meni railakkaasti, ja vaikka yksi keila tarttuikin Piksun takatassuun, kolmikko pääsi starttaamaan uusintakierroksella (johon pääsi siis viisi nopeinta kokoonpanoa).






Tämän jälkeen TAAS valjaat vaihtoon ja radalle säntäsivät Minä, Milla + Hiihtäjä-N. Siinä kohtaa päätin, että nyt perhana näytetään mihin meistä on, joten annoin todella mennä. Takapää oli ponilla kevyt (if you know what I mean), mutta se ei juuri menoa haitannut. Esteet sujuivat ongelmitta ja vauhti pysyi aika hyvin yllä. Tällä vauhdilla päästiinkin 1. kierroksen johtoon!
Rata tosiaan meni hyvin, mutta heti maaliviivan jälkeen tuli pienoinen mukkelismakkelis-kohtaus, kun ratsukko mennä viipotti viimeisen mutkan epätasaisessa vauhdissa ja hiihtäjä päätti vielä hieman oikaista mutkaa suoraksi -> naru hetkeksi löysäksi -> kiristyessään uudestaan naru nykäisi -> N:n tasapaino hieman heitti -> siitä päin puomia -> KAKKUA!

Ja mitä tekee ratsastaja? Aivan oikein, nauraa tietysti keuhkonsa puhki :3

Uusintakierrokselle pääsivät meidän poppoosta siis J, P ja N + H, M ja N.
Piksun rata meni taas mukavan näköisesti, kunnes pujottelussa taisi Piksulle tulla pieni ajatuskatkos, joten ne tuli porhallettua jokseenkin... Omalaatuisesti.
Meidän kolmikko taas päätti ottaa leikistä ilon irti, joten vauhtia piisasi taas. Ja takapää lenteli. Rata sujui hyvin kaiken kaikkiaan, kunnes Milla päätti olla mitenkään huomioimatta toista kavalettia ja nappasi sen mukaansa. Siitä 5 virhesekuntia.

Lopullisissa tuloksissa sitten... No katsokaa täältä.

 Ja linkki H+M+N-ratojen videoon TÄSSÄ
[edit] ... ja Piksun ja kumppaneiden video TÄSSÄ

Kotiin lähdettiin (Hesen kautta, tietysti) hymysuisina tylleröinä ^^

Oli kyllä huikeen hyvä reissu! :) Kiitos kaikille! ‹3

#8

Halou!
Lauantaina lähdettiin aamusta Turkuun koiranäyttelyyn. Se 29° pakkasta ei juuri houkuttanut, mutta onneksi auto seisoi odottamassa lämpimässä tallissa :3 Olin jopa reipas ja ajoin ITSE sinnepäin! Olen ikuisesti ylpeä itestäni tämän takia.
Näyttelyssä tapahtui jotain, mitä en olisi ikinä uskonut tapahtuvan. Näin RUMIA koiria. En tiennyt, että sellaisia edes on olemassa... Rotukin selvitettiin jälkeenpäin (onneksi en enää muista), mutta tuota... Nuo koirat olivat isoja, tummanharmaita, jättejä, rumia, rumakarvaisia ja kookkaita.

Ponit nyt saivatkin levätä perjantain ja lauantain. Ei tämän neidin nahka kestä pingviini-ilmastoa mitenkään.
Tänään kuitenkin laitettiin taas Millalle hiihtoratsastusvaljaat. Sunnuntaina olisi nääs Tampereella hiihtoesteratsastuskisat, joihin olisi tarkoitus lähteä M:llä ja P:llä. Ratsastajia on tiedossa kaksi ja hiihtäjiä kaksi. Kuitenkin, yksi ratsastaja ja yksi hiihtäjä ovat epävarmoja lähdöstään, joten ilmoittautuminen pitää taas venyttää viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti (huomenna siis VIP).
Toinen hiihtäjä onnistui telomaan itsensä tänään, eikä siis ole varma, onko hän sunnuntaina siinä kunnossa, että kykenee roikkumaan perässä.
Toinen ratsastaja taas ei vain tiedä, tuleeko. PAH!

Tämä fiilis muuten oikeasti pätee ponienkin kanssa aika purrrfect

Hauskaa sinänsä, koska normaalisti olen erittäin huono suunnittelemaan mitään. En jaksa stressata. Ei kiinnosta päivämäärät. Nyt kuitenkin olen huomannut itsessäni turhan paljon erään lähipiiriini kuuluvan henkilön piirteitä "KAIKKI TIETO TULEVASTA HETI MULLE NYT!"
Ahdistavaa, kun kukaan ei kerro ;_; Sunnuntai on "jo" viikon päästä, enkä tiedä vielä yhtään, miten homma luistaa. EEK! Ja koko tulevaisuus saa mut repimään hiuksia päästä (kenen päästä, tarina ei kerro). 15 Vuotta eteenpäin, missä olen? MISSÄ?

p.s. Upeeta! Nimipäivänäni (eilen) sain TSH-boksin n___n Ihanaa! Bluureinä kaikki kolme. Kyllä kelepaa! On muuten jännä tämä systeemi, kun laitteet ja levyt on hienoja ja ah- niin teräviä, mutta telkkarini on vanha kuin Rooma... Teknologia kehittyy ja leffojen tekstitysten fontit pienenee. Kohta ei todellakaan näe mun telkkarilla, että mitäs helkuttia niissä subtitleissä oikeen kerrotaan. Bääbää!

#7

"Kirjotat liia vähä" 
-Oh no, are you sure, sir?

Aloitan pahimmasta: Kuorma-auton inssi torstaina... Olisi jotenkin pakko päästä läpi, sillä 19. päivähän laki muuttuu, eikä C-korttia saa ajaa alle 21-vuotiaana. Paineita, much.

Kirjotukset häämöttää edessä (matikka, äidinkieli, ruotsi ja pari reaalia). Stressaa kyllä jonnin verran liikaa, vaikka lukea aloin jo aikaa sitten. Tavoitteet äidinkielessä ja matikassa etenkin ovat korkealla, niihin pyritään!   Teetä ja sympatiaa, niitä tarvitaan. (Vaikka tee onkin pahaa.)

Poniasioissa on suuria suunnitelmia. Suunnitelmien määräkin on aika suuri, sillä kaikessa tuntuu olevan monta muuttujaa. x + y + z / (a+b+c) = R. Niin paljon muuttuvia osia, että ihan itseäni hirvittää. Meneekö vai jääkö? Pääsenkö opiskelemaan? Jos, niin kuinka kauas? Tuleeko vai eikö tule? 1, 2, 3 vai 4?

Eli lyhyesti: STRESSAAVAA aikaa tämä. Onneksi itsellä ei ole ollut tapana stressata asioista, en oikeastaan edes osaa stressata kunnolla. Jännitän toki tuota inssiä aivan hullun lailla, mutta en kyllä tätä olotilaa stressiksi laskisi. Ja jännittää myös joka päivä se, että joudun ajelemaan ympäriinsä. En nauti siitä, en sitten yhtään. Pelkään jokaista hiton metriä, jonka auto liikkuu johonkin suuntaan. Ja vielä tuo liukkaus... Ei, ei, ei, ei, ei, ei...
Tänään vielä satoi lunta tuohon jään päälle. Inte kiva!

Viikonloppuna oli taas aluekenttävalmennukset Ypäjällä. Lauantaina rataesteitä ja sunnuntaina maastoesteitä.
Alkuun "taisteltiin" kauan ravipuomeilla/puolikavaleteillamitälie. Pikaso hoitaa tällaiset asiat leikiten, se nyt on oikea kone puomityöskentelyssä. Millasta en voi sanoa samaa. Esteet hoituu ongelmitta, mutta nuo puomit saavat ponin keskittymisen kyllä herpaantumaan täysin. Eikö homman periaatteessa pitäisi mennä toisinpäin?
Toki puomi-/kavalettityöskentely on parantunut tässä ajan kuluessa, mutta vielä olisi PALJON parannettavaa. En vaan osaa ratsastaa oikein, kun en millään saa mammaa rentoutumaan ja miettimään askeliaan puomeilla. Silmät vain pyörivät päässä ja jalat heiluvat minne sattuu, kun mamman eteen isketään puomitehtävä. Noloa jopa :) No mutta ei siinä, lisää reeniä!

Rataesteosuus lauantaina sujui ihan mallikkaasti, M oli kovin rennon tuntunen sitten esteillä koko ajan. Ei kiukuttelua, ei huonoja lähestymisiä, ei mitään.
P taas pisti ihan oman härdellin pystyyn. Tai no, yritti. Kyllä oli hevosella hauskaa! :D
"AI TÄÄLLÄ ON MAASTOESTEITÄ, NYT MEIKÄPOIKA JUAKSEE NIIN, ETTÄ HIEKKA PÖLLYÄÄ! ALTA POIS!" - Nämä taisivat olla ainoat asiat, mitkä ponin päässä liikkuivat.
Muutaman pienen poniratsastajaotteen jälkeen homma kuitenkin alkoi luistaa. Tai ei sillä, P oli koko lauantain muuten oikein hyvä, mutta tosiaan oli alkuun hieman pitelemisongelmia. Ei se käsistä lähde, ei, mutta tiedättekö sen tunteen, kun mammutti on saanut jalkoihinsa rullaluistimet ja tahtoisi viilettää niillä alas mäkeä, kun itse roikutte sarvissa ja koitatte saada mammutin kävelemään vihellellen toiseen suuntaan? Niin...


Milla taas oli sunnuntainakin IHAN SUPER! Mamma oli kuin jalkojeni jatke, teki _kaiken_, mitä pyysin. Eli taas jos (tai siis kun) on mokia/rumaa menoa, voitte aivan täydellä sydämellä syyttää satulassa istuvaa tyttöä. Poni teki kaikkensa ja enemmänkin.

Itellä on, tietysti, vielä paljonpaljonpaljon parannettavaa. Asento, istunta, apujen käyttö... Eli ratsastus? Sitä pyritään tässä koko ajan parantamaan, ehkä siitä vielä joku päivä tulee siedettävää ;) Olen tässä katsellut videoitani monen monta kertaa läpi ja analysoinut pienillä (mutta niin toimivilla) aivoillani omaa ratsastustani. Välillä jopa hymyilin "Hei, oon oppinut jotain!" ja välillä taas oli pakko peittää kasvot käsiini "Voi ei... Oonko tuo minä? En kestä".

En tykkää yhtään katsoa omaa menoani videolta, hirveän näköistä. Enkä silti osaa tietenkään TSIPTSUIP sukkelaan muuttaa omaa ratsastustani kertaheitolla. Könötän kuin siipensä menettänyt kana auton konepellillä... Phyh! Mutta olen suht varma, että kyllä tää tästä lutviutuu!

Sepä se, tässä mun _pikainen_ postaus :3 Hups.

Videot vielä perään. Oma arvosana: Kehityskelpoista.
Piksun videosta en sano mitään. Taitaa olla kuski jo vähän... Poikki.

Edit: Ei kiasus tää könötys M:n videossa. ÄÄ!

#6

"Hahaa, onneks ite aattelin pysyä terveenä koko ikäni :) Ei mulla vaan koskaan oo sattunu selkä kunnolla"

Jotakin tämänsuuntaista taisin tuossa viikko-pari sitten sanoa. Juu, enpä tosiaan tainnut muistaa koputtaa puuta.

Oltiin tuossa Milden ja Paksun kanssa kouluvalmennuksessa uutena vuotena (31.12.12).
M oli alkuun oikea pirulaismamma - Siis olihan kyseessä rouvalle upouusi maneesi + muutenkin hirrrrrviän ressaavaa kaik!
Joten kyllä, etupää oli kevyt, takapää oli kevyt. Kiva.
Alkuhässäköiden jälkeen kuitenkin alkoi hiljalleen ihan sujua tuuppaus. Valmentaja laittoikin mut istumaan taas pitkästä aikaa suorana... On tässä päässyt vähän asento repsahtamaan jonkinlaiseen könötykseen / etunojaan, istuinluista ei tietoakaan.
Pelkkä istuinluiden etsiminen + selän ryhdistäminen saivat Millankin kulkemaan kuulemma oikeenkin kivannäköisesti ja kyllä se hyvältä tuntuikin!
Piksulle sitten sen jälkeen samantapaista treeniä. Noh, jos Millan ja Piksun raveja vertaa, niin Millan ravi on jokseenkin tällaista: ------, kun taas Paksun ravi tuntuu tältä: ^v^v^v^v^.

Noh tottumatta sitten kaksi tuntia pompin vähemmän-pienen-ruhoni kanssa istuinluillani pitkin maneesia. KYLLÄ SELKÄ KIITTÄÄ!

On tässä muutama yö ollut tuskaisia. Uni ei tule millään, kun ei ole mitään asentoa missä nukkua ilman, että kipu repii luita pirstaleiksi. (Nyt olen muuten löytänyt oivan tutima-asennon: Sikiöasento selällään!)

Parina yönä myös herännyt yöllä siinä 4-5 aikaan itkien kipua, säälittävää sanoisin.
Että voi jukra! Mutta ohimenevää, ohimenevää, ohimenevää... Sitä se on. Turha väittää muuta!

Milla sai nämä "vaaleanpunaiset" suitsensa takaisin käyttöön!

Ja nyt on pakko kehua: Mun poniskuukkelit ovat olleet ihan SUPEREITA tässä pari päivää. Torstaina koin jonkun ihme valaistumisen ja lopetin verenmaku suussa -tyylillä ratsastamisen ja tajusin, että tätä voi pitää myös hauskana. Ja kyllä sitten torstain estevalmennuskin sujui mallikkaasti :) Tekniikkaharjoituksia pahim... parhaimmillaan!

Sydämeni ihan suli, kun valmentaja sanoi Millasta, että "Sehän hyppää nyt mielellään!" jajajaja voi että <3 Maailman paras tammamamma menee ilosesti, kun tylleröpyllerö selässäkin on ilosella mielellä.
Tämä on näitä pieniä mutta silti niin suuria hetkiä. Ei suorituksellisesti, vaan asenteellisesti.

Tänään vain tuuppailin omalla kotikentällä. Hevosen selkään kiivetessä päätin, että tänään nautin tästä todella. Ja nautinkin, P oli oikeen mukavalla päällä: Rento ja letkeä. Ja sitten padadadam äiti huutaa "Siltä lähi kenkä!" ja siihen sitten jäi se tuuppailu. Ei tuolla talvisen mähmäisellä kentällä viitsinyt turhaan kuluttaa jalkaa. Ja muutenkin onhan se kiva, kun saa lopettaa hyvään mieleen ;)

Mildekin oli supersupersuper! En edes tiedä miten kuvailisin sitä. Rakastan tätä mammaa vaan niin paljon, että ihan itkettää, kun tätä nyt kirjoitan. Sanoinkuvaamaton tunne.

Tuoreita kuvia on näin paljon: 0, joten hehehee. Kännykällä napsittuja otoksia karsinasta, WIHII!

Tässä about puolet nahkakamoista.

Enjoy.

p.s. Satulahuoneen putsaus -projekti on ollut tässä pari päivää käynnissä. KAIKKI nahkakamat pesuun + rasvaukseen, lattia pesty kolmeen kertaan, seinät pyyhitty... Laatikot ovat vielä koskemattomat, nyyhkis!

#5

On taas mennyt hetkonen, etten ole kirjotellut yhtään mitään.
Aloitetaanpa nyt suurimmasta ilosta/surusta.

Eli Aape, tuo rakas suomenhevoseni, on vaihtanut kotia. Tultiin siihen tulokseen, että Aape on meille liian pieni, eikä kellään oikein riitä aika/energia puska-Aapen säännölliseen liikutukseen, joten on parempi, että poni lähtee kotiin, jossa sen kanssa puuhataankin jotain. Poni ei ollut julkisessa myynnissä missään vaiheessa, vaan tuttujen kautta löytyi kiinnostuneet ostajat tuolle pikkuselle :)
Kävivät koittamassa, miettivät muutaman päivä ja päättivät ottaa Aapen. Itsenäisyyspäivänä (6.12.2O12) kuorma-auton nokka käännettiin kohti Aapin uutta kotia :) Matkaan meni muutama tunti, mutta Aape tietysti käyttäytyi hyvin koko matkan, kuten herrasmiehen tietysti kuuluu!

Jos luvan saan, liitän tähän: ********* myöhemmin vielä osoitteen blogiin, jossa Aape nykyään on aika tärkeässä roolissa ;)
Olen kyllä erittäin onnellinen ja "ylpeä" siitä, miten Aapella ja uudella ratsastajalla sujuu (kyllä, päivittäin tulee kuulumisia, IHANAA!). Aapi pääsi oikein mukavaan kotiin, jossa hänestä pidetään ja jossa hänet pidetään liikkeessä paremmin kuin täällä. Eli en kadu päätöstäni myydä, en enää hetkeäkään, kun itsekin tajusin, miten paljon parempi Aapen on olla tuolla.

Eli nyt on hevosmäärä vajaalukuinen karsinapaikkoihin verrattuna, mutta haitanneeko tuo! Piksu oli kyllä ensimmäisenä iltana kovin huolissaan, kun Aape ei tullutkaan naapurikarsinaan. Paksu vehtasi karsinassaan minkä ehti ja tuijotti ovelle, odottaen kai Aapen saapuvan siitä. Ei edes ruoka maistunut heti, kun ikävä oli niin kova :) Millaa ei missään vaiheessa juuri kiinnostanut, tuleeko Aape vai ei...
Nyt kuitenkin P ja M ovat molemmat ihan tyytyväisiä ja tuntuvat tulevan toimeen ilman suurta johtajaansa!

Ratsastuksellisesti ei mitään ihmeitä ole tapahtunut...

Milla on tasaisen täydellinen - aina. Millakin on käyttäytynyt suhteellisen hyvin, ei ole pukitellut/hyppinyt pystyyn yhtään aluekenttäkatsastusten jälkeen. Eräänä synkkänä ja myrskyisenä iltana kuitenkin sain päähäni, että perhana, pitää taas alkaa totuttaa tammaa kannuksiin, jos joitain koulukisoja aikoo starttailla tämän talven aikana. Pistin tosiaan pallopäiset ponikannukset jalkaan. Sen kun tamma tajusi, niin ei yhtäkkiä jalkojeni alla ollutkaan hevosta, vaan yks saakelin piru. Voi että kun voi mammaa suututtaa :D No ei sitä kestänyt kuin minuutin verran, minkä jälkeen hyväksyi nuo tappokannukset ihan kiltisti ja kulki taas mun mieleen oikein mukavasti ^^ Niinkuin minulle on muutamaan otteeseen vihjaissut: "Se on liian herkälle ratsastettu". Juu, voipi olla :3 Katsotaan muuttuuko tilanne vaiko eikö.

Niin ja tuota niin, nyt pääsen asiaan!

Sänkipelto. Lunta. Ei paljoa pakkasta. Rakkautta ‹3

Edellispäivänä, siis lauantaina, olin Piksun kanssa yksin pellolla päästelemässä.
No, Piksuhan tajusi heti, mikä on homman nimi. Rontti kuulikin vissiin korviensa välissä pelkkää pirinää ja oli valmis ampaisemaan pitkin peltoa hetkenä minä hyvänsä. Muutama pienen pieni ilopomppukin tuli esitettyä (harvinaista, hyvin harvinaista, taisi jopa yksi jalka nousta maasta) alkuun.





Kunnon verryttelyn jälkeen Piksu saikin sitten laukata sydämensä kyllyydestä. Lumi pöllysi kun tuo norsuun verrattava olento mennä jytisi pitkin peltoa :) On se vaan super tunne, kun saa ponin ensin lähtemään kovaan vauhtiin ja sen jälkeen vielä hidastettuakin. Njaa, enpä osaa selittää, mutta kyllä siitä vaan tulee jännä olo.

Äiti oli kiltti ja suostui kuvaamaankin! Woohoo!




Tänään, maanantaina, oli sitten Millan vuoro päästä pellolle päästelemään!
Saatiin oiva toveri Anniina mukaan länkkäriponillaan Silverillä (Silverin blogi) :)
Millakin alkuun hieman kuumui, kun tajusi, mistä on kyse. Iso pelto, pitkä baana ja vielä nopeajalkainen ponikaverikin, no johan on! Taas kunnon verryttelyjen jälkeen annettiin mennä, välillä pertätysten, välillä eri suuntiin, välillä rinnakkain, välillä yksi kerrallaan...
Päästiinpä ottamaan yksi kunnon kisakin, ja arvatkaa vaan kumpi vei SPOIL> Milla vei <SPOIL

 Oli kyllä ihan mahtavaa, suosittelen! Avaa ainakin omaa ja, jos omaan silmään on uskominen, ponin mieltä. Milla ei loppujen lopuksi edes ollut kovin hikinen. Olin varautunut huuhtelemaan ja loimittamaan ponin oikein olan takaa, mutta eheeei. Kaulasta vähän hikinen, satulan alta ei juurikaan. Uskomaton prinsessa.