#6

"Hahaa, onneks ite aattelin pysyä terveenä koko ikäni :) Ei mulla vaan koskaan oo sattunu selkä kunnolla"

Jotakin tämänsuuntaista taisin tuossa viikko-pari sitten sanoa. Juu, enpä tosiaan tainnut muistaa koputtaa puuta.

Oltiin tuossa Milden ja Paksun kanssa kouluvalmennuksessa uutena vuotena (31.12.12).
M oli alkuun oikea pirulaismamma - Siis olihan kyseessä rouvalle upouusi maneesi + muutenkin hirrrrrviän ressaavaa kaik!
Joten kyllä, etupää oli kevyt, takapää oli kevyt. Kiva.
Alkuhässäköiden jälkeen kuitenkin alkoi hiljalleen ihan sujua tuuppaus. Valmentaja laittoikin mut istumaan taas pitkästä aikaa suorana... On tässä päässyt vähän asento repsahtamaan jonkinlaiseen könötykseen / etunojaan, istuinluista ei tietoakaan.
Pelkkä istuinluiden etsiminen + selän ryhdistäminen saivat Millankin kulkemaan kuulemma oikeenkin kivannäköisesti ja kyllä se hyvältä tuntuikin!
Piksulle sitten sen jälkeen samantapaista treeniä. Noh, jos Millan ja Piksun raveja vertaa, niin Millan ravi on jokseenkin tällaista: ------, kun taas Paksun ravi tuntuu tältä: ^v^v^v^v^.

Noh tottumatta sitten kaksi tuntia pompin vähemmän-pienen-ruhoni kanssa istuinluillani pitkin maneesia. KYLLÄ SELKÄ KIITTÄÄ!

On tässä muutama yö ollut tuskaisia. Uni ei tule millään, kun ei ole mitään asentoa missä nukkua ilman, että kipu repii luita pirstaleiksi. (Nyt olen muuten löytänyt oivan tutima-asennon: Sikiöasento selällään!)

Parina yönä myös herännyt yöllä siinä 4-5 aikaan itkien kipua, säälittävää sanoisin.
Että voi jukra! Mutta ohimenevää, ohimenevää, ohimenevää... Sitä se on. Turha väittää muuta!

Milla sai nämä "vaaleanpunaiset" suitsensa takaisin käyttöön!

Ja nyt on pakko kehua: Mun poniskuukkelit ovat olleet ihan SUPEREITA tässä pari päivää. Torstaina koin jonkun ihme valaistumisen ja lopetin verenmaku suussa -tyylillä ratsastamisen ja tajusin, että tätä voi pitää myös hauskana. Ja kyllä sitten torstain estevalmennuskin sujui mallikkaasti :) Tekniikkaharjoituksia pahim... parhaimmillaan!

Sydämeni ihan suli, kun valmentaja sanoi Millasta, että "Sehän hyppää nyt mielellään!" jajajaja voi että <3 Maailman paras tammamamma menee ilosesti, kun tylleröpyllerö selässäkin on ilosella mielellä.
Tämä on näitä pieniä mutta silti niin suuria hetkiä. Ei suorituksellisesti, vaan asenteellisesti.

Tänään vain tuuppailin omalla kotikentällä. Hevosen selkään kiivetessä päätin, että tänään nautin tästä todella. Ja nautinkin, P oli oikeen mukavalla päällä: Rento ja letkeä. Ja sitten padadadam äiti huutaa "Siltä lähi kenkä!" ja siihen sitten jäi se tuuppailu. Ei tuolla talvisen mähmäisellä kentällä viitsinyt turhaan kuluttaa jalkaa. Ja muutenkin onhan se kiva, kun saa lopettaa hyvään mieleen ;)

Mildekin oli supersupersuper! En edes tiedä miten kuvailisin sitä. Rakastan tätä mammaa vaan niin paljon, että ihan itkettää, kun tätä nyt kirjoitan. Sanoinkuvaamaton tunne.

Tuoreita kuvia on näin paljon: 0, joten hehehee. Kännykällä napsittuja otoksia karsinasta, WIHII!

Tässä about puolet nahkakamoista.

Enjoy.

p.s. Satulahuoneen putsaus -projekti on ollut tässä pari päivää käynnissä. KAIKKI nahkakamat pesuun + rasvaukseen, lattia pesty kolmeen kertaan, seinät pyyhitty... Laatikot ovat vielä koskemattomat, nyyhkis!