#4

VR:ssä on tunnelmaa

Huhheijjaa!
Istuskelen tällä hetkellä VR:n pendouliinoussa matkalla Pohjoon. Mun piti olla perillä kello 21:36.
Tämä matka on tosiaan ollut huisin hauska, vaikka olenkin matkustanut ihan yksinäni, oon nauranut itteni kappaleiksi jo muutaman kerran.

Ensinnäkin, ihan hirveä ilma. Ihan hirveä.

Koulusta lähin tossa klo 13:15 kohti autokoulua, kuorma-autoa ajelemaan. Noo se meni ihan kivasti siinä juu, ei siinä mitään.
Klo 18:O5 piti sitten taas junan lähteä Turusta. Epäiltiin vähän, että tuleeko siihen jopa kiire, kun autokoulu loppuu vasta 15:3O ja tiet ovat aivan lumen peitossa. Kiitos tuulen, tiet olikin sitten ihan mukavaisessa kunnossa, eli päästiin kotiin ja kotoota Turkuun ihan aikataulun mukaisesti. Painakaa mieleen: 17:OO asti aikataulut pitivät, koska silloin oli suunnitelmissa lähteä kotoa ja näin jopa tehtiin!

Asemalla sitten yllätyyyys, junan lähtö viivästyy 1O minuuttia. No, olisin ollut ihan tyytyväinen, koska Tampereella oli tiedossa 25minuutin odottelu.

Mitä me sitten loppujen lopuksi oltiin... Jotain 25-3O minuuttia myöhässä suunnitellusta saapumisajasta Tampereella.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan lähtö Tampereelta tapahtuisi klo 2O:O4 ja juna olisi perillä kello 21:36.

Ennen asemaa junassa kuulutettiin, että lähtö olisi 4Ominuuttia myöhässä, eli lähtö tapahtuisi noin klo 2O:44.

Asemalla kuulutettiin, että juna on reilun tunnin myöhässä, eli lähtö klo 21:O4. Kuulutuksessa käskettiin myös kuuntelemaan kuulutuksia ja seuraamaan tiedotustauluja. No niinhän minä sitten kilttinä tyttönä tein!
2O:O4 -> 2O:44 -> 21:O4 -> 21:25 -> 21:33 -> 21:52 -> 21:57 -> 22:OO -> 22:O6

Näin meni tiedotukset :')

Ja hauskaa oli myös se, että tuossa joskus 21:47 kiipesin ulos odottamaan junaa. No, juna saapui ajallaan (21:52). Vaunut kuitenkin alkoivat numerosta 7 (itellä numero 4). Konduktööri siinä sitten kertoili, että juna ei ollutkaan yhdistynyt Helsingissä, vaan loppuosa tulee myöhemmin. Cool.

Siinä sit vähän alle 2O minaa minä ja parikymmentä muuta värjöteltiin ulkona kylmässä ja odoteltiin vaan, että se typerä juna siitä lähtisi liikkeelle ja toinen tulisi tilalle.

Kun vihdoin pääsin tähän junaan, niin tarkastettuaan liput konduktööri vinkkas mulle silmää ja sanoi "Pysy vaan kyydissä, niin pääset perille!"
- Juu ei, tarkotukseni oli hypätä kesken kaiken pois! Kiitti vinkistä!

Pitäis olla kohta ollut jo tunti perillä :D Voi apua. Naurattaa vaan niiiin paljon tämä, kun VR tosiaan oli nettisivuillaan väittänyt, ettei lumet vaikuta junien aikatauluihin muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Ai ei vaikuta? 2 tuntiako ei ole mitään? HAH!

Että silleen, hyvää matkaa minä!

Juokaa kaakaota ja nauttikaa lämmöstä, mun sukat on nääs märät!

# 3

Estevalmennus M&P

Eilen (torstaina) oli kotivalmentajani valmennukset Paimiossa.
Alkuun oli yksityistunti Millalla, kun muita ei hirveästi alkuperäinen ajankohta inspannut (piti alunperin alkaa klo 20:30, mutta saatiinkin siirrettyä 18:30:een)
Heti alkuun Milla tuntu hieman tavallista rauhallisemmalta. Alotettiin pienillä kavaleteilla ympyrällä. Alkuun koko jutusta ei tullut juuri mitään, en saanut askeleita sovitettua mitenkään. Ja kavaletit nyt ovat Millalle usein hankalia, kun ei oikeen jaksaisi keskittyä tms. "VAUHDILLA YLI!" on enemmän mamman tyyliä pienillä esteillä. Lopulta kuitenkin nekin sujuivat, kun vaan jankkas ja jankkas ja valmentaja antoi hyviä ohjeita! Kavaleteilta siirryttiin sitten ottamaan verkkahyppyjä pystylle. Samaiselle pystylle tehtiin pian ravilähestymisiä, jotta poni joutuisi joskus oikeasti ponnistamaan.
Este nousi pikkuhiljaa ja saavutti lopulta 135cm korkeuden. Siitäkin Milla suoriutui ihan mukavasti (:

Niinisalon leiriltä 2012 (Millasta hirrrveen vähän hyviä kuvia rataesteiltä)

Lopulta oli edessä rata.
Okseri - kapea pieni portti - pysty1 - kavaletit - sarja - pysty2 - kavaletit - okseri

Ensin tietysti käytiin rataa osissa läpi, mutta lopulta päästiin menemään ihan ratana. Osa esteistä oli jo "ihan esteen kokosia", esim. okseri oli sen 130cm. Oli kyllä huisia hypätä tuollaisia, kun yleensä on ollut sitä 110-120cm esteitä suurinpiirtein. Ei kuitenkaan pelottanut/jännittänyt missään vaiheessa, koska luotan kyllä tuohon tammaan ihan täysin!


Valmennus meni oikein kivasti, kivoja hyppyjä jne! Eikä edes sattunut kehenkään (no okei, pieni kuhmu otsassa, kun lyötiin Millan kanssa viisaat päämme yhteen - mutta sitähän ei lasketa?)
Super poni on super!

Turusta 1.9.2012, alue-este 100cm

Millan jälkeen oli Piksun vuoro. Piksu saikin valmennukseen 3 muutakin kaveria, ettei ihan yksin tarvinnut pomppia. Samat harjotukset suurinpiirtein kuin Mildelläkin, esteet vaan vähän pienempiä.
Radassa pari estettä nousi 115cm korkeuteen, mikä on Piksulta kyllä oikein hyvin. Paksu tuntu kyllä todella hyvältä koko valmennuksen ajan, radankin hyppäsi "kuin vettä vaan" ja oli muutenkin oikeen mukavan olonen (:
Paksukin super !

Eli kylläkyllä, ponit olivat taas ihan mahtavia! Viikonlopuksi tuleekin taukoa poneilusta, kun raahaan itteni pe-su "Pohjoon"!

#2

Kouluvalmennus Millalla

Niinisalon viimisistä kenttiksistä 2O12

Tänään oli tuossa kuuden aikaan illalla Millalla kouluvalmennus Keiramolla. Jotain uutta ja ihmeellistä on tapahtunut, ei jännittänyt pätkääkään mennä, vaikka olikin meille uusi valmentaja vastassa! (Yleensä/ennen oon aina ollut pienimuotoisessa paniikissa aina, kun on ollut tiedossa matka uuden valmentajan silmien alle)
Alusta asti oltiin molemmat ihan semi rentoja. Ei tullut edes mammalle perinteisiä "Mua harmittaa vähän kaikki, potkasen seinään... NOIN!"-efektejä yhtään ;)

Eli ihan alku jo sujui suht hyvin.

Tavoitteena oli saada niskaa ylemmäs + askeleisiin viivettä, kun tapana on kiiruhtaa minkä käpälistä pääsee ja näyttää ylikasvaneelta marsulta hiekkalaatikossa...
Kun valmennus kunnolla alkoi, olin alkuun jokseenkin hätää kärsimässä. Ei ollut mitään konflikteja tms. mutta hieman ponia vissiin väsytti. Ei millään olisi jaksanut kantaa itseään, tuntui enemmänkin siltä, että Millan teki mieli vain kaatua kyljelleen ja jäädä siihen kuorsaamaan :) Kuitenkin kun siinä tuuppailtiin ympäriinsä ja valmentaja muistutteli sopivin väliajoin (hehehe...) pohkeiden tärkeydestä, niin johan alkoi homma luistaa. Ongelmana oli, ettei Milla kuulemma käyttänyt vatsaansa oikein, eli masu pitäisi saada nostettua laahaamasta maata. Tätä tehtiin ja voi jukra, sehän jopa onnistui!
Eli lopussa meni jo aika mallikkaasti, on mulla vaan hieno poni alla!

Pirtee fiilis ainakin!

#1

Päätin nyt aloittaa blogin ihan alusta.

Luultavasti tästä tulee jonkinnäköinen poneihin keskittyvä blogi, hevoset kun nyt sattuvat olemaan elämässä tärkeintä tällä hetkellä (perheen ja kavereiden lisäksi tietysti).

Tämä ensimmäinen postaus keskittyy esittelyyn: Kuka olen, mistä tulen, mitä teen ja kenen kanssa?

Ensinnäkin, aluksi ajattelin, että keskityn opiskeluun ja poneilu saa jäädä vähemmälle, kun jatko-opiskelun aika koittaa. Ehei, ei näin. Ei todellakaan näin. Vasta tässä puolen vuoden sisällä on syttynyt se odotettu "palo" tähän touhuun.
Tuon "palon" syttymiseen taas löytyy ainakin kaksi syytä:
1) Homma on alkanut pikkuhiljaa sujua. Ja siis ei, en väitä osaavani ratsastaa, vaan no, lähes aina hyvä fiilis ratsastaessa + sen jälkeen ;) Se on kai tärkeintä!

2) Kasvaminen. Alan tajuta, mitä elämältä oikeasti haluan. Se on muuten aika suuri juttu multa!

Aloitin ratsastamisen juuri tuossa ikävuosien 12 ja 13 vaihteessa, eli ratsastusvuosia on takana n. 5,5.
Ihan ensimmäisenä pihaamme koristi suomenhevostamma, joka oli käytössämme kesän. Se oli pienen Hensun mielestä ihan USKOMATTOMAN suuri ja hurja ja... Säkäkorkeutta taisi neidillä olla noin 170cm verran, joten kyllä se näytti kokemattoman pikkuteinin silmiin hurjan suurelta jötkäleeltä.

Kun olin ratsastanut puolisen vuotta, ostimme suomenhevosruunan, Aapen.
Aape on tosiaan entinen ravuri (1 koelähtö takana, kai sitä silti voi ravuriksi kutsua?), jolla ei ollut ollut koskaan ennen satulaa selässä. Kokematon ratsastaja ja kokematon hevonen, ihan mahtava combo, eikö?
Aapella treenaaminen alkoi ja aika pian pääsinkin jo starttaamaan kisoja!
(Ruusukerivistöstä löytyy niitä 30cm luokkien helmiä ♥). Aapella mennä puksutettiin seurakisoja (heB ja 80cm -tasoilla lopulta).
Päästiinpä Aapen kanssa yksi 90cm luokkakin starttaamaan ja päästiin muistaakseni jopa läpi!

Kun Aapelta loppui kapasiteetti, lähdimme etsimään hevosta,
jolla voisi joskus startata 90cm-luokkia seuratasolla.
 Silloisen valmentajani kautta saimme tiedon Pikasosta,
joka ei ollut yleisessä myynnissä. Soitin kuitenkin omistajalle,
joka kuitenkin kertoi, että saattaisi myydä Piksun.
Lähdimme siis katsomaan tätä latvialaista järkälettä monen tunnin ajomatkan päähän.
 Siellä odottava ilmestys oli monin tavoin jännittävä...
Kokeilusta kahden päivän jälkeen lähdimme taas huristelemaan kauas, tällä kertaa traileri auton perässä. Pikaso lastattiin (mitäköhän siihen meni, noin kaksi tuntia) ja tuotiin kotiin. Kotona sitten alkoikin kova treeni.
Ensinnäkin tämä lastausongelma selvitettiin heti alta pois. Kaksi viikkoa pakersimme Piksun ja trailerin parissa, kunnes tuloksena oli hevonen, joka kulkee traileriin vaikka ilman taluttajaa.
(Tässä kohtaa huomautus: Uhratkaa kallisarvoista aikaanne, treenatkaa sitä koppiin menoa. Se säästää aikaa ja hermoja myöhemmin).
Vuosia tässä ollaan nyt pakerrettu ja nyt kisaillaan kentässä tuttaria. Paljon, paljon treeniä on tarvittu ja tarvitaan edelleen. Mehän sitten myös treenataan perhana! Omat ja hevosen rajat huomioon ottaen tietysti.

Myöhemmin päätettiin vielä ostaa yksi kisakäyttöön sopiva hevonen. Valmentajaltani ostimme tamman, Millan. Tämä tamma on mulle ihan uskomattoman tärkeä. Sen kanssa on lähes aina kivaa. En väitä, että mamma tekisi aina parastaan tai haluaisi aina ehdottomasti miellyttää, mutta silti jokainen päivä tän tamman kanssa on ihanaa. Treeniä on kyllä taas tarvittu mutta tällä kertaa täysin mun takia. Milla kun on hevosistani ainoa, joka on kyllä valmiiksi koulutettu, kun mulle tuli.
Millalla kisaillaan kentässä Helppoa, ens kesänä olisi tarkoitus jossakin vaiheessa startata vaativaa, jos kaikki sujuu edes jotenkin suunnitelmien mukaan. Aika näyttää!

Eli kenttäratsastusta väitän harrastavani parhaani mukaan. Pikasolla ja Millalla olen Lounais-Suomen aluekenttärenkaassa. Maajoukkuekatsastuksiinkin hain Millalla mutta sinne eivät ovet auenneet. Katsellaas nyt, jos vaikka ensi vuonna yrittäis uudelleen. Olin kuitenkin katsomassa katsastuksia. Ja voi kyllä, kyllä niin olis mieli tehnyt itekin olla mukana. Mutta aina ei vaan saa kaikkea mitä haluaa, byhyy!

Tiivistelmä: 18-vuotias kenttäratsastaja tyttö Lounais-Suomesta. Kolme hevosta, kaksi kissaa ja yksi koiru omistuksessa. Ja lukio kesken. Sellaista se on!