10. kesäkuuta 2013

#25

Nyt on kyllä viivästynyt kirjoittaminen turhan paljon. Ensin en vain jaksanut kirjoittaa valmennuskerrasta, sitten kirjoittamisen aiheita tuli vain lisää ja lisää, jolloin en jaksanut enää kirjottaa niin monista asioista. Oravanpyörä, much?


Ratu

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että 3O.5.2O13 olin Vosulla ja Piksulla (+ yhdellä lainahevosella) Ratulla maastoestetreeneissä. Oletan, ettei Vosu ole ennen ollut maastoesteillä, joten pidän tätä nyt ensimmäisenä maastarikertana.
Vähän positiivisesti jännitti, miten tamma suhtautuu kaikenmaailman maastoestetyyppeihin (haudat, vesi...), mutta ei kyllä pelottanut missään välissä.




Malttamattomana nappasin tietysti ensimmäiseksi ratsukseni Vosun. Verkkailtiin tietenkin ihan normaalisti ensin, minkä jälkeen aloitimme pienellä tukilla ja sen jälkeen toisella harrasteen tasoisella esteellä. Valmennus eteni ja pikkuhiljaa siirryttiin tuttarin ja jopa helpon tehtäviin, eikä missään kohdassa ollut mitään ongelmia. Haudat ja helpon kapeat sujuivat ihan niin kuin Vosu olisi aina niitä hypellyt :) Veteen meno jännitti ensimmäisellä kerralla, mutta kun käpälät kastuivat ekan kerran, ei vesi jännittänyt enää ollenkaan. Eli tottumiskysymys!


Viimeisenä ratsuna toimi Pikaso, joka hoiti mamman kyllä äärettömän upeasti yli kaikista esteistä! Piksu oli tosiaan kuin mikäkin vanha tekijä. Ainakin tuntui, että ajatteli koko ajan "Noniin kattokaas nyt lapset miten mää menen!". Ei tarvinnut mitään ihmeempiä härvätä, riitti kun vain kertoi ponille, mihin suuntaan pitäisi mennä ja muisti pitää tuen yllä. Piksu hoiti homman ‹3





Teerisalo

Kuulin, että Salossa olisi 9.6. estekisat, joihin kovasti tahdoin mennä. Halusin heti yrittää aloittaa kisakauden Vosunkin kanssa, kun se nyt kerran on terveydellisesti ihan kisakunnossa. En tosiaan yleensä hyppää näinkään usein, mutta nyt loppui vain aika kesken. Halusin tosiaan vielä yrittää Vosulla rataesteitä ihan "kotona" ennen kuin lähdetään kisoihin :)
Soitin siis Teerisalon tallille ja kysyin, olisiko heidän kenttäänsä mahdollista lainata. Tämä onnistui - kiitos ihanan tallinpitäjän! :)
Eli noin viikko sitten kävin siellä hyppimässä. Itse hyppäsin Vosulla ja Millalla, Piksu sai taas kivasti Sennin houkuteltua selkäänsä!








Näiden treenien jälkeen päätin uskaltaa lähteä tammoilla (ja Senni Piksulla) Saloon.









Sain houkuteltua Anniinan mukaan auttamaan ja kuvaamaan mun surkeahkoilla kameravehkeillä :) Kamerasta loppui kuitenkin akku ennen aikojaan (hups, mitä sitä turhaan lataamaan), joten Millasta ei nyt herunut kuvia :)

Salo




Salossa Vosun verryttely oli aika... Hupaisa :D Kuulemma oli katsomosta jonkin verran osoiteltu sormella meitä (positiivisella mielellä kuitenkin), mitä en kyllä juurikaan ihmettele. Vähän kävi tammu kierroksilla :) 1OOcm rata sujui kuitenkin aika hyvin! Radalla oli pitkällä sivulla okseri - yhden laukan sarja -linja, jolle päästin hevosen venähtämään vähän pitkäksi, jolloin väistämättä sarjan b-osa tuli mukaan. Vosu oli kuitenkin radalla oikein hieno, vaikka kuski nyt mokasikin taas!




Milla taas oli 11Ocm verkassa jo oikein hyvä! Ratakin sujui mielestäni mukavasti, vaikka taas onnistuin sarjalta yhden puomin nappaamaan... Milla oli kuitenkin ihan älyttömän mahtava! Itse lähdin hieman jopa liian rentona radalle, mutta poni kyllä hoiti homman, vaikka kuski vähän lepsuili. Hieno mamselli!


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Ja ihania kuvia! ;)

    VastaaPoista
  2. On kyl hieno laukka tolla uudella hepalla :) ja muutenki tollane sopivan innostunu :D koska eka kenttästartti?

    VastaaPoista

Wihii, kommentti :3