1. elokuuta 2013

#27 Nykarleby kenttäkisat 29.6.2O13

Niin, kuukausi sitten Ategomme suunnisti kohti Nykarlebytä, jotta pääsisin avaamaan Wopsun kenttäkisauran ja koettamaan Millan kanssa onneani. Piksu ei tällä kertaa lähtenyt reissuun mukaan.

Perjantai 


Saavuimme paikalle perjantaina ihan hyvissä ajoin. Vastassa oli mutaa, mönjää, vettä ja ihania ihmisiä ‹3
Tiesin suunnilleen, missä hevosteni jabat olivat, joten lähin rikkinäisissä tennareissani vaeltamaan kohti sitä jaba-aluetta (alueita oli siis kaksi). Laidun/niitty/mikälie oli selkeästi kaveerannut nestemäisen elementin kanssa vähän turhan paljon, joten jabojen edustat olivat aikamoista liejua. Tottakai oletin, että meidän jabamme sijaitsisivat leijuisimmissa kohdissa ja näin taapersin tennareissani nilkkoihin asti mudassa.

Olivatko jabat loppujen lopuksi mudassa? No, eihän ne olleet, vaan mutajabojen takana ihanan kuivalla palstalla. Täydellistä!

Ponit jäivät jaboihinsa oikein kiltisti, vaikkei Wopsulla niistäkään varmaan kokemusta juuri ole :) Toki hänen piti sitten myöhemmin kaivaa järkyttävän kokoinen kuoppa sen seinän, jonka toisella puolella M majaili, viereen. Kaipa se yritti kaikkensa, jotta saisi yksiöstä tehtyä kaksion...

Lauantai


Lauantai-aamuna oli Wopsun koulustartti. Verkka sujui... Tuota... Joo... Heh...
Rata sujui kuitenkin suhteellisen kivasti, ei mitään suurempia härdelleitä :) Tavoitteenahan oli päästä rata läpi ilman, että hajotamme yhtään kouluaitaa tai murskaamme tuomareiden autoja. Tavoite saavutettu! Hyväksytty tuloskin saatiin aikaiseksi (eli siis yli 5O%).

Myöhemmin päivällä oli Millan koulustartti. Verkassa tamma oli aivan täydellinen, joten oma fiilikseni oli äärettömän rento. Ehkä vähän turhankin, taisin vain ajelehtia radan läpi. Matami oli kyllä aivan täydellinen kouluradalla, taisin puhjeta hieman kyyneliinkin lopputervehdyksessä, kun olin niin onnellinen hevosesta, joka persustani alla mennä viipottaa ‹3 En itse ratsasanut mielestäni erityisen hyvin, mutta onneksi matami oli paras ikinä :)

Illalla oli esteiden vuoro.
Millan esteradalle mennessäni jännitin ihan liikaa. Olin kauhusta jäykkänä. En edes tiedä miksi, olemmehan me nyt 1O5cm-ratoja hypänneet ihan kepoisasti. Nyt vaan jännitti, eipä tästä ihmismielestä tiedä. Ratsastin taas omasta mielestäni äärettömän huonosti - otin aina ensimmäiset etäisyydet ja paahdoin menemään ns. tuli hännän alla. Onneksi tamma TAAS pelasti typeröivän kuskin. Nollarata ja ihan ok-sijoilta maastoon!

Wopsun esterata oli vauhdikas, mutta kuitenkin ihan sinänsä siisti. Kaksi puomia taisimme napsaista mukaan. Hevonen kuitenkin liikkui suurinpiirtein siihen suuntaan, mihin ohjasin, joten eiköhän tilanne ollut ihan kiva!


Sunnuntai


Sadetta, sadetta, niin paljon sadetta. Lauantaina alkoi, eikä loppua näkynyt... Helpon trakehnerkin tulvi, hih! Mutaa oli joka paikassa, mutta eihän se meitä pidätellyt! Hokit jalkaan ja lähtölinjalle!
Olin taas rennolla fiiliksellä, vaikka Matamin kanssa oli tosiaan ihan mahdollisuudet sijoitukseen. Mieliala oli hyvä ja jännitys aika pienissä. Alkuradasta ehdin vilkutellakin parille ihanalle ihmiselle (terveiset Estille ja Monnalle!). Tämän jälkeen kuitenkin ryhdistäydyin ja jaksoin keskittyä rataan koko loppumatk... Eikun ei, piti sitä ihan lopussa vielä Tarullekin huudella...
Mutta juu, kielloitta ja aikavirheittä maaliin, vaikka meinasinkin tamman kaataa vesiesteeltä ylös tullessa... Hupsista! Eli nolla virhepistettä maastosta ;)
Siinä sitten odottelin, että luokka pääsisi päätökseensä ja tuloksia alettaisiin huudella. Ja kyllä vain! Sijoitus napsahti!
Eli Nykarlebyn helposta Millenium Rosen (maailman parhaimman nelijalkaisen hirnuvan otuksen) sijoitus oli 3.!  PRONSSIA HEI!


Wopsulla päätin jättää maasto-osuuden starttaamatta, koska menomme ei vielä ollut niin hillittyä, että olisin uskaltanut lähteä tiukkoja käännöksiä vetelemään märällä maalla :) Etenkin, kun kyseessä oli ponin ensimmäiset kenttäkisat, niin en halunnut tuottaa huonoja kokemuksia. Kyllä näitä sitten ehtii!

Jaaaaa... Tämän jälkeen nokat ja turvat kohti kotia! Siinäpä se!

p.s. Videoita latailen youtube-kanavalleni lisää, jos haluatte katsoa :) Eli Millan ko+re+me videokameralla ja Wopsun ko+re tulossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wihii, kommentti :3