28. tammikuuta 2013

#9



Sunnuntaina, 27.1.2O13 Tampereella järjestettiin harjoitushiihtoesteratsastuskisat (mikä ihana yhdyssana!), joten sinnehän me tietenkin suuntasimme pienellä porukalla.

TRS:n sivuilla on hieman juttua kisoista noin yleisestä näkökulmasta.

Tarkoituksenamme oli lähteä siinä puoli seitsemän aikaan aamulla ajelemaan kohti Tamperetta. Lähtö kuitenkin viivästyi, kun M ja P päättivät vetää pienet alkuverkat tarhassa. Siellä he juoksentelivat pitkin metsää minkä kintuistaan pääsivät. Ihmiset ristivät vaan sormensa ja toivoivat, että ponit pysyvät ehjänä siinä kirmaillessaan.

Juu, terveitä olivat, joten ponit koppiin ja menoksi (kello noin 6:5O). Paimiosta napattiin vielä hiihtäjät ja kuvaaja kyytiin, jonka jälkeen vihdoin olimme oikeasti valmiita matkaan.
Matka sujui mukavasti, jokainen (paitsi kuski) nukkui vuorotellen ties minkälaisissa asennoissa... Perillä Tampereella olimme siinä kymmenen pintaan. Kisat itsessään alkoivat yhdeltätoista, rataa päästiin kävelemään klo 1O:3O.

Ajantaju oli koko porukalla hieman heikko, joten alussa taisi jokaisella taas vuoron perään olla kiire radalle :) Ensimmäisenä hevosista vuorossa oli kokoonpano Minä, Pikaso + Hiihtäjä-S. Ensimmäisenä lähtijänä emme tietenkään osanneet ajatella, miten kovaa mihinkin esteeseen voi porhaltaa, joten tuli sitten himmailtua aivan turhaan. S kyllä pärjäsi hyvin perässä, mutta itse tosiaan pelkäsin hiihtäjän puolesta turhan paljon.

Radan jälkeen Pikasolta nopeasti "valjaat" irti ja heitettiin ne Millan selkään, sillä seuraavana starttasivat J, Milla + Hiihtäjä-S. Rata meni mukavasti, Millakin osasi jopa käyttäytyä!

Tämän jälkeen oli vuorossa taas valjaiden vaihto, koska seuraavana starttasivat J, Pikaso + Hiihtäjä-N.
Tämä rata meni railakkaasti, ja vaikka yksi keila tarttuikin Piksun takatassuun, kolmikko pääsi starttaamaan uusintakierroksella (johon pääsi siis viisi nopeinta kokoonpanoa).






Tämän jälkeen TAAS valjaat vaihtoon ja radalle säntäsivät Minä, Milla + Hiihtäjä-N. Siinä kohtaa päätin, että nyt perhana näytetään mihin meistä on, joten annoin todella mennä. Takapää oli ponilla kevyt (if you know what I mean), mutta se ei juuri menoa haitannut. Esteet sujuivat ongelmitta ja vauhti pysyi aika hyvin yllä. Tällä vauhdilla päästiinkin 1. kierroksen johtoon!
Rata tosiaan meni hyvin, mutta heti maaliviivan jälkeen tuli pienoinen mukkelismakkelis-kohtaus, kun ratsukko mennä viipotti viimeisen mutkan epätasaisessa vauhdissa ja hiihtäjä päätti vielä hieman oikaista mutkaa suoraksi -> naru hetkeksi löysäksi -> kiristyessään uudestaan naru nykäisi -> N:n tasapaino hieman heitti -> siitä päin puomia -> KAKKUA!
Ja mitä tekee ratsastaja? Aivan oikein, nauraa tietysti keuhkonsa puhki :3

Uusintakierrokselle pääsivät meidän poppoosta siis J, P ja N + H, M ja N.
Piksun rata meni taas mukavan näköisesti, kunnes pujottelussa taisi Piksulle tulla pieni ajatuskatkos, joten ne tuli porhallettua jokseenkin... Omalaatuisesti.
Meidän kolmikko taas päätti ottaa leikistä ilon irti, joten vauhtia piisasi taas. Ja takapää lenteli. Rata sujui hyvin kaiken kaikkiaan, kunnes Milla päätti olla mitenkään huomioimatta toista kavalettia ja nappasi sen mukaansa. Siitä 5 virhesekuntia.

Lopullisissa tuloksissa sitten... No katsokaa täältä.

 Ja linkki H+M+N-ratojen videoon TÄSSÄ
[edit] ... ja Piksun ja kumppaneiden video TÄSSÄ

Kotiin lähdettiin (Hesen kautta, tietysti) hymysuisina tylleröinä ^^

Oli kyllä huikeen hyvä reissu! :) Kiitos kaikille! ‹3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Wihii, kommentti :3