22. heinäkuuta 2013

#26 // Teen ensin nää videot ja si vasta kirjotan blogiin...//

That's what I said
Eli taas on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista sen jälkeen, kun viimeksi olen saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne.
Ajattelin, että teen ensin kaikki videot valmiiksi ja vasta sitten kirjoitan, koska ajattelin, että videot voisivat tehdä tästä hieman mielenkiintoisempaa luettavaa. No, nyt niitä videoita on jo "aika" monta jonossa, joten luovutan suosiolla ja kirjoitan ennen niiden valmistumista :)

PROTIP: Jos minun menemiseni ja tekemiseni kiinnostavat, niin Youtube-videolistaani seuraamalla saa usein hieman paremman käsityksen tekemisistäni, eli ihan minun nimelläni etsimällä löytää videoni.
Facebook on toki vielä youtubeakin aktiivisemmassa käytössä, mutta siitäpä tuskin on hyötyä, ellei kaveroi kanssani :3 Eli lyhyesti: Anteeksi, olen laiska bloggerin kanssa.

16.6. Niinisalo (treenit)

Starttasimme eräänä toimeettomana sadepäivänä "täyteen ahdetun" Ategon. Päämääränä oli Niinisalon ihana metsikkö. Koko hevoskööri lähti ylittämään(/yrittämään) tukkeja, mökkejä, hautoja, risuja, juuria ja muita mukavia härpäkeitä.
Juuso suostui kivasti jäämään hetkeksi seuraamaan tilannetta, eli hän koutsasi, kun mennä hömpötin Wopsulla. 
Hypättiin harrasteen, tuttarin ja vähän helponkin esteitä. Wopsu oli ihan todella todella todella mahtava, eikä tosiaankaan kyttäillyt mitään. Kuski oli kuitenkin ihan pönttöpaavali ja tulla rysähty trakehnerilla kaulalle ja... Niin. Wopsu hyppäsi sen upeasti, olin vain ihan pirun hitaalla ja ilman mitään kunnon syytä mäjähdin hevosraukan niskaan. No, yritettiin uudestaan, eikä ponille tainnut jäädä traumoja ilmasta niskaan tipahtelevista mummoista.


Piksun jouduin hypyttelemään ihan itsekseni (vanhemmat toki olivat katsomassa), kun Juuso häippäsi kotia kohti. Onneksi takataskuun jäi Wopsu-treenistä monta monta monta monta vinkkeliä, joita harjoitella muidenkin kanssa.
P hyppeli suurimmaksi osaksi helpon tehtäviä, koska helppo meillä on tässä pidemmän linjan tavoitteena ollut jo pitkään. Olen viimein päässyt lähes täysin eroon hautakammostani, ja se kyllä näkyi! Pikaso hyppäsi helpon trakehnerin heti kyselemättä tai kyttäilemättä lainkaan, vaikka muistan vanhoilta ajoilta, kuinka seisoimme 116161261261 kertaa sen haudan edessä pääsemättä yli... No, taas se nähdään, että hevosta on turha syyttää.
Piksu oli niiiiiiiiiiiin super koko treenin, vaikka itse olin aivan hakusessa.

"Rakas päiväkirja...
Tänään, 16.6. ratsastin hevosillani huonommin kuin olin edes voinut kuvitella.
Rakkaudella minä"

Tosiaan, Piksu pompsahteli esteiden yli kuin mikäkin aropupun ja gasellin risteytys (eli upeasti, vaikka vertauskuvat eivät ehkä puhu puolestaan)! Ihan superduper hevoinen!


Millalla taas hypin vähän vaativan esteitä - kävin vain pomppimassa niiden yli, jotka ovat tuottaneet aiemmin hankaluuksia. Tästä ei ole videota, koska no... Oma menoni oli oikeasti ihan järkyttävää :D Eikä tämä nyt ole sitä "yhyhyhyy oon niin huono oikeesti byhyy"-soopaa, vaan päiväkohtaista peukalo keskellä kämmentä -ratsastusta. Onneksi olen kuitenkin - ainakin omasta mielestäni - vähän kehittynyt tässä pikkuhiljaa, niin ei hevoset meinanneet mitään, vaikka kuski yhtenä päivänä olikin toope. Seuraavana päivänä asia korjattiin, kun olin taas oma itseni. Huono päivä on huono - that's it!

Njoo, vielä pitäisi kirjoittaa Niinisalon kisoista, Nykarlebyn kisoista, Lapinlahden treeneistä (ei jukra, kirjoitin äsken "Lapin lah" - SIIS MELKEIN TAPAHTUI HURJA YHDYSSANAVIRHE - iiiiik!) ja... No, niin! Ne saavat kuitenkin odottaa seuraavaan postaukseen asti.
Vanhojen muisteleminen on mukavaa, koettakaas joskus jättää kaikki huomiselle!

Huomenna, huomenna näin pölhö tuumii vetelästi vaan...