#21 Pääsykokeet ja samoilua

Hui kauhistus!

Nyt olen sitten ollut elämäni ensimmäisissä pääsykokeissa. Maanantai-aamuna kello 7 a.m. lähti juna Turusta Jyväskylään kyydissään eräs pelokas, jännittynyt ja kovin utelias punapäinen tyttö. Junamatka kesti n. 3,5h, jonka jälkeen löysin itseni Jyväskylän rautatieasemalta ilman minkäännäköistä tietoa siitä, mihin suuntaan minun pitäisi askeleeni suunnata. Taivaskin oli kurjan harmaa, eikä liikenteessä ollut paljoakaan muita ihmisiä.




Puhelimen navigaattori onneksi toimi maanantaina ihan mukavasti, joten löysin tieni hotellille. Jätin kamat sinne ja lähdin etsimään yliopistoa. Löysin senkin yllättävän nopeasti! Katsahdin vain suurta rakennusta ja totesin pienessä mielessäni "Siinä se on, tuonne sitten tunnin päästä pitäs astua!" ja taapersin rakennuksen ohi - pakkohan oli jotain syödä ennen koitosta! Ruokaa löysin vasta piiiitkän kävelymatkan päästä, joten kiirekin alkoi hieman painaa. Kipitin syömisen jälkeen takaisin näkemälleni rakennukselle, juoksin rappuset ylös, laskin käden ovenkahvalle ja...





Näin kyltin "Yliopiston kirjasto".
SHIT! Nyt tuli kiire etsiä oikea paikka!

Noo, sekin löytyi siitä sitten nopeasti, joten ei ehtinyt kiire loppujen lopuksi vaivaamaan. Siellä sitten istuskelin päärakennuksen sisärappusilla ja tutkailin ympäristöäni, kunnes viimein sai luvan astua saliin! WOOHOO!
Itse koetilaisuus oli aika... Rento? Olin odottanut jotain kamalaa hikistä mestaa, jossa pää kumarassa ja kyyneleet silmissä väkerretään jotain tuotoksia paperille. Ehei! Tilanne oli oikeastaan aika mukava.

Täytyy kyllä myöntää, todella kaunis kaupunki tuo vehnäcity! Kyllä sinnekin oikein mieluusti kelpaisi muuttaa ;)

Seuraavana päivänä, tänään, oli sitten soveltuvuushaastattelu, jonne onnekseni sain aikaisen ajan. 9:2O Oli minun vuoroni astua kahden silmäparin eteen antamaan itsestäni vartissa irti niin paljon positiivista kuin vain kykenen. Huh! Eiköhän tuo ihan mukavasti mennyt - enpä tiedä. Tuloksia odotellessa!







Isä kysyi minulta ennen reissua monta kertaa, että haluaisinko ottaa olohuoneen laatikosta paperisen Jyväskylän kartan mukaan. Joka kerta vastasin, ettei minun tarvitse, koska onhan minulla puhelin, jossa on hyvä navigaattori! Juu, kun piti löytää itsensä hotellilta rautatieasemalle, ei navigaattorista juuri ollut hyötyä. Tai juu, olisi ehkä ollut, jos olisin sattumoisin ollut eräs nimeltämainitsematon Ariel-merenneito...

*Turha sepustus junamatkasta ja odottelusta + muusta*

JA VIHDOIN KOTONA!

 Tuossa kuuden aikoihin illalla löysin itseni viimein kotipihasta! Aika pian sen jälkeen Jenni, Pikason vakio tiistai-kaveri, tuli paikalle ja lähdimme sitten "perinteiselle" tiistai-maastolenkille.
Perinteinen, totta tosiaan.
Matkalla mm. kapusimme metsään ja kalliolle (juu, aakeelle laakeelle sellaiselle, älkää peljätkö) ja huljuttelimme hevosten jalkoja pienessä lammessa, joka möllöttää eräässä vanhassa hiekkakuopassa aivan kotimme lähellä. Piksuhan rakastaa vettä, mikä johti siihen, että lopussa Jenni oli litimärkä. Piksusta on kovin hauskaa sillä suurella jalalla loiskutella vettä joka puolelle... Milla taas vain olla törötti keskellä lampea "Yh, tämä on inhottavaa"-asenteella.

Oli kyllä aika mahtava reissu Jyväskylään, vaikkei ketään kaveria mukana ollutkaan! Siellä yksinäni käppäilin kaduilla ja tutkailin ympäristöä, ihanaa :) Ja maastolenkki oli myös aaaevan ihana! Mahtava aloitus viikolle.

Sunnuntaita odotellessa... 

Piksu piti huolta, että koko kroppa viilenee vedessä!

Terveisin minä!